torstai 14. elokuuta 2014

Kesän kirppislöytö - höyrystin!

Harrastuksiini kuuluu kirpputoreilla kiertely. Jo 70-luvulla ostin niistä halvalla opiskelijan budjetille sopivat vaatteet. Nyt enemmänkin etsin esineitä, kippoja ja kuppoja, vaikka kaapit ovat niitä pullollaan.

Kesän ehdottomasti parhain löytö oli höyrystin. Maksoin siitä 17 euroa. Luulin ensin, että se on 70- tai 80- luvun antiikkia, mutta mieheni löysi tiedot netistä. Sitä myydäänkin kaupoissa noin 40-50 euron hintaan. Siinä mielessä ei niin paha kirppishinta. Yleensä yritän pitää kymppiä rajana kirpputoriostoissa.


Pelkäsin aluksi ettei sitä tule kuitenkaan käytettyä. Vaikka tiedän, että höyryttäminen on terveellisimpiä ruoanlaittotapoja, niin pidin sitä kuitenkin hankalana. Ainakin kattilassa höyryttämisessä piti koko ajan olla vain vähän vettä ja lisätä sitä tarvittaessa ja aikaa piti tarkkailla.


Nyt elämäni kuitenkin helpottui kertaheitolla. Laitoin vettä koneeseen, pesin vihannekset ja pilkoin tarvittaessa sopiviksi. Alakertaan perunat ja bataatit, keskelle porkkanat, lanttua, kaalia paloiteltuina ja yläkertaan vaikkapa kukka- ja parsakaalia. Sitten vain ajastin noin 30 min ja vaikka lehden lukua tai muuta rentouttavaa ajanvietettä.

Paistoin pannulla kalaa tai kanaa, kun ajastimessa oli jäljellä vielä muutamia minuutteja. Tarvittaessa lisäsin viisi minuuttia lisäaikaa, jos esimerkiksi perunat olivat jääneet koviksi. Kerroksia voi laittaa päällekkäin kolmekin tai tarvittaessa vaikka vain yksi. Yleensä teen koko perheelle ruokaa ja kaikki kerrokset ovat täynnä.


Valmista ja eikun syömään. Jokainen sai ottaa kerroksista sitä mitä halusi. Ruoka pysyi myös kuumana pitkään.


En muistanut laittaa vihanneksiin edes suolaa. Kukaan ei sitä huomanut, koska kaikki maistui niin hyvältä. Yllättävää oli todellakin niiden maku ja koostumus. Vihannekset eivät olleet veteliä eivätkä mauttomia. Päälle vielä palanen voita ja nammmm...ihana kesä ja luonnonantimet...

Höyryttämällä voi valmistaa vihannekset,kypsentää myös kananmunat, lihaa ja kalaa. Ja voi miten helppoa!!
SUOSITTTELEN.