sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Katkaisuhoidossa!

Miten ihmeessä näin pääsi käymään?

Stressitaso suhtkoht normaali, mitä nyt uusi opiskelujakso innostutti ja odotin innolla jo luentoja avoimessa yliopistossa. Tämä jos mikään voi aiheuttaa migreenin. Meikäläisellä jo pelkkä innostuminen saattaa laukaista kohtauksen. Samoihin aikoihin tuli lisäksi vatsatauti ja lopuksi kova kurkkukipu. Migreeni tulikin sitten viikottain huhtikuusta alkaen terveellisestä ruokavaliosta huolimatta. Tai no, taisin samalla myös lipsua hiukan syömisissä...


Päänsärkypäiväkirja

MIGREENIPÄIVÄKIRJA:

En ole enää vuosiin pitänyt migreenipäiväkirjaa, vaan olen luottanut muistiini. Silloin kun migreeni on tullut vain kerran kuussa, niin sanottu hormonimigreeni, kärsin sen niin kuin nainen vain voi kärsiä. Nyt kuukauden sisällä tulikin yhtäkkiä pari kohtausta viikossa. Minulla kohtaus kestää sen kolme päivää ja kipu alkaa aina seuraavana päivänä uudestaan, kun triptaanin vaikutus loppui. Sitten on yksi päivä välissä ja taas alkaa uusi kolmen päivän jakso. Olen myös oppinut kantapään kautta sen, että on parempi ottaa heti kunnon cocktaili kipulääkkeitä ja triptaani kielen päälle, niin kohtaus helpottuu parissa tunnissa. Nyt olin myös muutenkin sairaana ja töissä piti käydä, joten Buranaa ja Panadolia nassuun heti aamusta, että jaksoin töissä lääkkeiden voimalla.  Tällä kertaa meni kuitenkin määrät sekaisin.

LÄÄKEPÄÄNSÄRKY VAI TRIPTANISMI?

Kun huhtikuun viimeinen viikko alkoi kuuden päivän valvomisella kovan kurkkukivun takia, huomasin syöneeni triptaania yhden paketin viikossa. Sitten olikin jo myöhäistä havahtua. Aamuiset päänsäryt kertoivat sen, että kärsin lääkepäänsärystä tai peräti triptanismista!

Lääkepäänsärky voi tulla pelkästään liiasta kipulääkkeiden käytöstä tai liiasta triptaanien käytöstä. Triptaanien turvallinen käyttösuositus on noin 9 tablettia kuukaudessa. Moni syö toki enemmänkin, mutta kärsivät luultavasti jo särkylääkepäänsärystä. Särky vain pahenee, kun elimistö tarvitsee aina vain enemmän lääkkeen vaikutusaineita.






LÄÄKÄRISSÄ:

Heti aamusta tuli migreenikohtaus lääkepäänsäryn vaikutuksesta ja se oli yhtä kova kuin migreenikohtaukset olivat aikoinaan. Tiesin, ettei tästä enää hyvää seuraa ja oli pakko suunnistaa lääkärin pakeille ja kysyä mitä minun pitäisi tehdä, jotta pääsen eroon särystä. Yhteistuumin sovimme, etten enää käytä yhtään triptaania ja vain särkylääkkeitä tarvittaessa ja niidenkin käytön lopettaisin pikkuhiljaa. Kuukauden päästä katsottaisiin uuden estolääkkeen eli Triptylin lisäämistä beetasalpaajan lisäksi. Tätä en kyllä helpolla sulata ja vaikka lääkäri totesi sen olevan vanhan polven masennuslääke, jota ei niinkään enää käytetä siihen tarkoitukseen vaan kipukynnyksen nostamiseen, olen edelleen vastaan lisälääkitystä.  Kerroin kuinka olen pystynyt ruokavaliolla pitämään migreenin kurissa ja niin päätin mielessäni taas kerran, että aloitan taas tiukan ruokavalion ja lisään liikuntaa parantuakseni. Ja vaikka lääkäri totesi, että voin vielä käyttää särkylääkkeitä, päätin tehdä totaalilopetuksen saman tien.

KATKAISUHOIDOSSA:

Lääkkeettömyyden vuoksi kärsin koko yön päänsärkyä, heräsin kolmen jälkeen yöllä, kylmä kääre otsalle ja sängyssä makailua. Ensimmäinen jatkuva päänsärkyvaihe kesti 12 tuntia putkeen, lääkkeenä käytin vain sängyssä makailua ja kylmää käärettä. Neljän tunnin helpotus ja taas kipu alkoi kestäen yhteensä kuusi tuntia. Vihdoinkin helpotti ja pääsin nukkumaan hetkeksi. Aamu neljältä kipu taas alkoi ja siirryin olohuoneeseen huilaamaan ja kylmä kääre otsalle. Telkkaria en pystynyt katsomaan yhtään, vaan aivot piti pitää mahdollisimman lepotilassa.

Aamulla jo hiukan nauratti, kun särky oli siirtynyt pään oikealle puolelle. "Hei, et voi olla tosissasi" nauroin melkein ääneen aivoilleni. Pitääkö käydä kaikki aivolohkot läpi ja saada minut tarttumaan pilleripulkkiin, jotta kipu lakkaisi. En antanut periksi, olin jo päättänyt, että tämä asia hoidetaan nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Lääkäri totesi, että katkaisu voi kestää muutamista päivistä jopa kolmeen viikkoon ja yleensä se tehdään pikkuhiljaa lopettamalla särkylääkkeiden käyttöä. Nopein katkaisu tehdään tiputuksessa sairaalassa 6-12 tunnin aikana.

Minun nopea katkaisuni kesti kaksi vuorokautta. Päätin kuitenkin varmistaa vielä sairaalan päivystyksestä mahdollisuuteni päästä tarvittaessa tiputukseen.

Färkkilän tippaMigreeni säryn kestettyä 72 tuntia (status migraenosus) maassamme käytetään laajalti Färkkilän tippaa hieman eri variaatioina, esimerkiksi 1 000 ml NaCl 0,9 %, 500 mg hydrokortisonia ja 100 mg indometasinia 12 tunnin infuusiona. Rauhallinen huone ja nesteytys ovat tärkeitä. Duodecimlehti

Koska migreenikohtaus voi uusiutua hyvinkin nopeasti enkä voi syödä enää kohtauslääkkeitä, oli helpotus tietää, että pääsen tiputukseen migreenin puhjettua. Tiesin myös, että vieroituksen jälkeen on suuri todennäköisyys, että lääkepäänsärky alkaa uudestaan, mutta yritän ajatella positiivisesti ja kylläpä taas sain tsemppiä tiukan ruokavalion ylläpitämiseen. Se kun on minulla ollut ainoa asia, mikä auttaa migreeniin. Lääkkeet ovat hyvä apu kohtaukseen, mutta kuten pääsin taas kokemaan, eivät päivittäisessä käytössä. Haluan olla lääkkeiden herra, eikä toistepäin!





Lue lisää: Lääkepäänsärky/Migreeniyhdistys
Käypähoidon migreenin lääkesuosituksista
Lääkepäänsärkyä hoidetaan lääkkeistä vieroittautumalla/Markus Färkkilä

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Miksi ruoka sairastuttaa??

Epäreilua! Toiset voivat syödä mitä haluavat ja miten paljon vain haluavat!

Ruuan pitäisi antaa energiaa ja pitää elimistö kunnossa. Miksi tietyt ruoka-aineet laukaisevat migreenin? Miksi elimistöni ei kestä liikaa sokeria?

Olisiko migreeni kuitenkin vain hälytysmerkki aivoilleni väärästä elämäntavasta vai olenko niin yliherkkä kaikelle?!


Yleisesti ajatellaan, että vilkkuvat valot, kovat äänet ja hajut aiheuttavat migreenin. Nykyään tiedetään jo, että migreenikon hermosto on jo ylivirittynyt ja siksi äänet, hajut ja valot tuntuvat voimakkailta, jopa kivuliailta. Voisikin kysyä, mikä johtaa hermoston ylivirittymiseen? Johtuuko se pelkästään siitä, että hermoston ylivirittyminen kuuluu migreenin alkuoireistoon vai onko juuri se syynä kohtauksen alkamiseen?

Uusi tehokas hoito histamiinimigreeniin
Aikaisemmin kirjoitin jo allergioista, joissa histamiinin vaikutus elimistöön ja migreenin syntyyn on avainasemassa. Myös muut vastaavat aineet esimerkiksi biogeeniset amiinit ruoka-aineissa saattavat olla merkittäviä migreenin synnyssä. Ne syntyvät ruoka-aineisiin pitkän säilytyksen aikana esimerkkinä säilykkeet tai kypsyttämisen aikana esimerkiksi kovien juustojen valmistuksessa. Ne antavat hyvän maun juustolle, mutta saattavat aiheuttaa juuston syöjälle migreenikohtauksen.

Jos ruoka-aineet tai ruokien ainesosat aiheuttavat migreenikohtauksen, mitä itse voisi tehdä asialle? Tiedän omasta kokemuksestani, että pystyn tiettynä vuodenaikana syömään esimerkiksi omenaa ja mansikkaa ja toisena ajankohtana taas en. Syynä on ristiallergiat eli keväällä lehtipuiden siitepölyaikana kehoni reagoi enemmän esimerkiksi mansikan syöntiin. Tällöin elimistöni vapauttaa histamiinia, jota se on varastoinut elimistöön puolustusmekanismiksi. Se ei ymmärrä lainkaan sitä, että minä rakastan mansikoita, eivätkä mansikat ole minulle pahaksi. No, joka tapauksessa elimistöni ylireagoi. Sitten kun siitepölyaika on rauhoittunut, saan vapaasti syödä mansikoita, eikä migreenikään enää pamahda liiasta histamiinin purkauksista.

Migreenin ja allergioiden yhteydestä ollaan jo samaa mieltä, mutta olisiko hermoston yliherkkyys yksi yhteinen tekijä migreenipotilailla?  Joka tapauksessa olen itse saanut kokea ruuan vaikutuksen hermoston rauhoittamisessa. Mietin miksi en kokenut enää tiettyjä asioita niin stressaavina vai olinko muuttunut niin apaattiseksi, kunnes tajusin, että elimistöni ja varsinkin hermostoni oli rauhoittunut. Uskon, että suurin rauhoittaja oli sokerin jättämisen vaikutus verensokeriin ja sitä myötä hermostoon. Elämänasenteella, joogalla, mindfulnessilla, urheilulla ja terveellisellä ruualla voi vaikuttaa hermoston rauhoittumiseen. Olemme mitä syömme ja varsinkin mitä jää syömättä. Siitä seuraavassa postauksessa.

Lue: Histamiini-intoleranssi
Lue: Tutkimuksista toivoa sarjoittaiseen päänsärkyyn
Lue: Käypähoito: Itselääkitys

maanantai 1. toukokuuta 2017

Voi, kun toiset ymmärtäisivät!

Vain toinen migreenikko voi ymmärtää toista kärsivää.

Ei auta, vaikka kuinka muut sanovat raikkaan ilman ja kävelylenkin auttavan. Ei ne auta, vaan pahentaa kohtausta. Migreenipäänsärky kun ei ole sama kuin normaali päänsärky. Migreeni on neurologinen sairaus, joka esiintyy kohtauksina, jolloin yksilöllisesti voi kokea pahoinvointia, puutumista, puheen häiriöitä, näköhäiriöitä, lievää tai voimakasta kipua, vatsavaivoja ym.

 Mutta miten selittää se, mitä migreenikohtauksessa pään sisällä tapahtuu?

Yhdysvaltalainen lääkevalmistaja loi virtuaalitodellisuuden avulla simulaattorin, jotta migreenistä kärsivien läheiset voivat kokeilla mitä pään sisällä osittain tapahtuu, ainoastaan mieletön kipu puuttuu.



Katsoin videon ja jopa minäkin kauhistuin ja nyt ymmärrän niitä, jotka kärsivät aurallisesta migreenistä. Ainakin ensimmäiset kohtaukset voivat olla pelottavia, kun menettää melkein näkökykynsä ja näkee erilaisia valoilmiöitä.

Itselläni on auraton migreeni. Ennakko-oireet jopa päivää aikaisemmin saavat sanat sekoilemaan, käyn ylikierroksilla, unirytmi sekoittuu, autolla ajaminen on vaikeaa ja yleensäkin kaikki ajatusta vaativa toiminta. Kohtauksen aikana on täysin toimintakyvytön. Valot, äänet ja hajut aiheuttavat kovaa kipua ja pahoinvointia silloin kun kohtaus on alkanut. Onneksi oikeaan aikaan otetut lääkkeet auttavat. Nykyään tiedän jo tarkan kohtauksen alkamisajankohdan kun vasemmassa poskipäässä alkaa kipuilla. Tämä on se hetki, kun pitää ottaa kipulääkecoctaili sekä triptaani kielen päälle ja eikun sänkyyn pariksi tunniksi. Sen jälkeen kipu hellittää ja uusiutuu taas seuraavana päivänä. Yleensä kohtaus kestää kolme päivää ja ennakko- ja jälkioireiden kanssa yhteensä viisi päivää.

Ehkä pikkuhiljaa migreenitietoisuus saa aikaan sen, että työkaverit, läheiset ja muutkin ihmiset ymmärtävät kuinka invalidisoivasta sairaudesta on kyse. Eikä vain se oletus, että kun en pysty, niin se on vain sitä tavallista päänsärkyä.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Terveellistä, värikästä ruokaa!!

Jos jätät sokerit, jauhot ja maitotuotteet, mitä jää jäljelle?

Hyvästi migreeni -facebook sivuille kuvasin melkein kaikki syömiseni viime vuonna kesäkuusta syyskuuhun.
Huomaatko, että terveellinen ruoka on värikästä😍



















maanantai 10. lokakuuta 2016

Ruoan hiilihydraattimäärät


Kuva: Anna

Vaikka ei ryhtyisikään karppaajaksi on hyvä tietää mitä ruoka sisältää. Monilla on myös ennakkoluuloja kasviksia kohtaan ja varsinkin peruna on nyt pannassa ainakin karppaajien ruokalistoilla sen sisältämän tärkkelyksen vuoksi. Kuitenkin peruna on edullinen ja täyttävä ruoka-aines ja vieläpä kasvisravintoa. Moni muu ruoka sisältää enemmän hiilihydraattia kuin peruna esimerkkinä pasta. Sitten tullaankin siihen glykeemiseen indeksiin ja -kuormaan, eli kuinka nopeasti esimerkiksi perunan tärkkelys muuttuu elimistössä sokeriksi ja nostaa verensokeria. Perunan ja pastan välistä kamppailua käydään puolesta ja vastaan. Kuitenkin paljon vaikuttaa se, mitä muuta aterian aikana syödään ja miten ruoka valmistetaan.


Peruna luultua terveellisempää

Migreenikolle vähähiilihydraattinen ruoka voi olla pelastus, koska silloin verensokeri pysyy päivän aikana tasaisena eikä liika sokeri kuormita elimistöä. Ja jos sitten syö hiilihydraattipitoista ruokaa, on hyvä syödä sen kanssa jotain proteiinia, nämä yhdessä hidastavat verensokerin nousua.  

Kaloritaulukko.fi/glykeeminen indeksi
Lue lisää verensokerista:



Fineli
Fineli on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ravitsemusyksikön ylläpitämä tietopankki, johon on koottu tietoa suomalaisten ja Suomessa käytettävien elintarvikkeiden keskimääräisestä ravintoainekoostumuksesta. Elintarviketietokannasta löytyy yli 3600 elintarviketta ja 55 ravintotekijää. Finelin verkkopalvelun avulla voi seurata omaa ruoankäyttöään ja sitä voi käyttää ravinnonsaannin laskentaan. Fineliä voi hyödyntää ruokalistojen ja reseptien suunnittelussa sekä pakkausmerkintöjen laatimisessa.

Hiilihydraatit ovat kasvikunnan tuotteille ominaisia, energiaa tuottavia aineita. Finelissä imeytyvä hiilihydraatti lasketaan sokereiden ja tärkkelysten summana. Imeytyvästä hiilihydraatista elimistö saa glukoosia eli veren sokeria, joka tuottaa elimistössä energiaa 4 kcal. Imeytyviä hiilihydraatteja ovat sokerit ja tärkkelys. Sokereita ovat sakkaroosi, glukoosi, fruktoosi, laktoosi ja maltoosi. 
(Teksti kopioitu suoraan täältä: Fineli.fi)


Keräsin Finellin sivuilta tähän joitakin hiilihydraattipitoisia ruoka-aineita, joita vertailemalla saa hyvän kuvan niiden sisältämästä sokerista. Nyt joku voisi ajatella, että eivät jauhot ole sokeria. No ei näkyvästi, mutta niiden vaikutus elimistössä on sama kuin valkoisen puhtaan sokerin. Siksi yleensä ruoka-aineiden hiilihydraattimääriä verrataan joko jauhoihin tai rypälesokeriin.

Ruoka-aineen 100 g sisältää hiilihydraattia:

Rypälesokeri, glukoosi 100 g

Jauho, jauhoseos 100 g

Sokeri 99,9 g

Tee, sokerilla maustettu  95 g

Muro, maissihiutale, sokeroitu 88,3 g

Makeinen, karamelli   87 g

Muro, cornflakes, ei sokeroitu   82,8 g

Nuudeli, riisinuudeli 81,6 g

Pasta, gluteeniton 72,4

Rusina 60,1 g

Kaurahiutale, 60 g

Ruisleipä, puikula  47,6 g

Ateriankorvike, nutrilett 46,5 g

Kikherne, kuivattu  46,4 g

Linssi vihreä/ruskea, kuivattu 45,7 g

Lihapiirakka 33,5 g

Riisi pitkäjyväinen,  31,8 g

Banaani 18,3 g

Peruna, keitetty 16,1 g

Kidneypapu, 15,3 g


Tästä voit suoraan mennä hiilihydraattiluetteloihin, ole hyvä:

Fineli: Hiilihydraatit-imeytyvä, luettelo eniten hiilihydraattia sisältävistä elintarvikkeista

Fineli: Hiilihydraatit-imeytyvä, luettelo elintarvikkeista alkaen vähiten hiilidyhraattia sisältävistä